Kilpa 1
Aktiivisesti kilpailevien uimareiden ryhmä, jonka päätavoitteena ovat SM/NSM ja Ikäkausimestaruusuinnit. Uimarit tavoittelevat myös maajoukkuepaikkoja sekä edustuspaikkoja kansainvälisiin kisoihin. Uintiharjoituksia on pääosin kuusi kertaa viikossa ja lisäksi kuiva- ja voimaharjoittelua. Ryhmän ohjelmaan kuuluu kotimaisten kilpailuiden ja leirien lisäksi kansainvälisiä tapahtumia. Tavoitteena on menestyä oman ikäsarjan pääkilpailuissa.
Ryhmään valitut uimarit ovat vähintään T12 ja P13 ikäluokissa kilpailevia ja ovat alittaneet ikänsä mukaisten pääkisojen aikarajoja. Uimarilta vaaditaan omaa motivaatiota ja halua harjoitella, edellytyksiä harjoitella ryhmän tason mukaisesti ja lisäksi valmiutta harjoitella itsenäisesti ja tavoitteellisesti.
Vastuuvalmentajat
Siiri Levonoja
Muut valmentajat
Tony Eriksson
Uimarit
Luukas Jokinen, Samuel Jokinen, Martta Koponen, Iines Kuvaja, Markus Levonoja, Tuukka Niemeläinen, Liisa Peetsu, Emilia Piiparinen, Ilmari Pohja, Jouko Raunio, Lucie Ruoho, Roosa Teho
Harjoitusajat
Maanantai | lämmittely klo 19.00 -19.15 ja uinti klo 19.15-20.30 (Kuohu) |
Tiistai | kuivat klo 16.30-17.30 (Kirkkoharjun koulu) lämmittely klo 17.45.-18.00 ja uinti klo 18.00-20.00 (Kuohu) |
Keskiviikko | lämmittely klo 15.15-15.30 ja uinti klo 15.30-17.30 (Kuohu) |
Torstai | - |
Perjantai | sali klo 16.45-17.45 (sali, Malm-Areena) uinti klo 18.30-20.30 (Kuohu) |
Lauantai | lämmittely klo 7.45-8.00 ja uinti klo 8.00-10.00 (Kuohu) kuivat klo 10.30-11.30 (Kirkkoharjun koulu) |
Sunnuntai | sali klo 15.45-16.45 (sali, Malm-Areena) uinti klo 17.30-19.30 (Kuohu) |
Uintivalmennus Kangasalan uimahallissa, kuivaharjoitukset Kirkkoharjun koululla ja Kangasalan lukiolla ja saliharjoitukset Malm-Areenan kuntosalilla.
Leirit
Pääsiäislomalla vk14